Miksi yrittäjyys.
Me olemme työskennelleet data-alalla kauan ja omin silmin nähneet kuinka kilpailu pätevistä asiantuntijoista on kovaa. Työnantajat kilpailevat pätevistä tekijöistä mitä innovatiivisimmilla tavoilla, mutta työntekijän näkökulmasta eri työnantajien tarjoamat etuudet ja hurlumheit kuitenkin eroavat toisistaan hyvin vähän. Työnantajaa vaihtamalla saa ehkä hieman palkkaa nostettua , mutta muuten työn sisältö ja tekeminen pysyy samana.
Toisaalta myös työn luonne on muuttunut niin, että itse työstä ja sen sisällöstä on tullut merkityksellisempää kuin varsinaisesta työpaikasta.
Työelämä on perinteisesti lähtenyt olettamasta, että työntekijän tekemä työ ja lojaalisuus työnantajalle palkitaan työnantajan puolelta luottamuksena ja turvallisuudella sekä tasaisesti nousevana palkkana. Muuttuneessa maailmassa tämä ei enää päde ja niinpä vakaan & varman työpaikan sijaan on tärkeää, että työntekijä voi sovittaa työnsä oman arvomaailmansa, elämäntilanteensa ja -tyylinsä kanssa. Itse työstä on tullut tärkeämpi elementti kuin työpaikasta.
Siksipä meidän mielestämme yksi erittäin varteenotettava vaihtoehto onkin ryhtyä yrittäjäksi.
Yrittäjänä saat itse päättää mihin työksiantoon menet ja millä allokaatiolla siellä olet. Lisäksi yrittäjänä voit keskittyä puhtaasti työntekoon, sillä kaikenlaiset työpaikan sisäiset kehitysprojektit ja -hankkeet ovat taaksejäänyttä elämää. Ja mitä tulee palkkaan, yrittäjänä kompensaatio tekemästäsi työstä on huomattavasti suurempi kuin palkkatyöläisellä
Miksi Ituni.
Koska me uskomme, että yksityisyrittämisen ei tarvitse olla yksinäistä.
Me Itunissa teemme kaikkemme, että yksityisyrittäjyys ei tarkoita yrittämistä yksin. Me uskomme ihmisten tarpeeseen kuulua yhteisöön ja tehdä yhteistyötä. Me haluamme muodostaa yhteisön, josta saa tukea niin ammatillisessa kehityksessä kuin verkostojenkin luomisessa.
Vaikka ensisijaisesti yksityisyrittäjä on aina vastuussa omasta itsestään ja toimeentulostaan, ei kukaan pärjää yksin. Maailma muuttuu, teknologiat kehittyy ja uusia toimeksiantoja alkaa ja niitä päättyy. Joskus täytyy päästellä höyryjä tai intoilla onnistumisista ja kuka olisikaan siihen parempi henkilö, kuin toinen samanlaisessa tilanteessa oleva. Juuri tätä on Ituni.
Jokainen yhteisö on sen jäsentensä näköinen, näin Itunikin. Haluamme, että se elää ja muotoutuu ajan & jäseniensä tarpeiden ja halujen mukaan. Mutta se mikä on varmaa ja pysyvää on se, että vaikka Itunilaisena yrität yksin, et ole yksin.